perjantai 13. maaliskuuta 2020

Korona viruksen huomiointi SUHKissa

Meille SUHKissa asiakkaiden ja työntekijöiden terveys on ykkösasia. Sen vuoksi noudatamme koronaepidemiaan liittyen Suomen hallituksen ja THL:n antamia ohjeita. Kaikkien varotoimien tavoitteena on taata palveluiden jatkuminen mahdollisimman normaalilla tavalla asiakkaille. Korostamme, että SUHKissa ei ole todettu henkilökunnassa tai asiakkaissa yhtään tartuntatapausta.

SUHK:n Käytössä olevat toimenpiteet:
1. Jokainen ulkomailta palaava ammatinharjoittaja asetetaan kahden viikon karanteeniin ennen paluutaan asiakastyöhön. Samaa käyttäytymistä toivomme myös asiakkailtamme epidemian ajan.
2. Suosittelemme riskiryhmiin kuuluvien asiakkaiden siirtävän hoitoajankohdan myöhempään ajankohtaan. 
3. Ammatinharjoittajamme huolehtivat korostetusti käsien ja toimipaikan hygieniasta. Toivomme myös asiakkaidemme pesevän kätensä tai vähintäänkin käyttävän käsidesiä toimipisteeseen tullessaan.
4. Sairastetaan kotona! Kotiin jäädään erittäin pienellä kynnyksellä eli jos on vähäistä kurkkukipua tai muita flunssan oireita, niin töihin ei pidä lähteä. Samaa käyttäytymistä toivomme myös asiakkailtamme, että hoitoon ei saavuta, jos on pientäkin flunssaa.

Peruutukset ja lahjakortit:
1. Mikäli joudut perumaan varauksen epidemiasta johtuen, niin olemme hyvin ymmärtäväisiä. Tee peruutus puhelimitse toimipaikkaan ja jos emme vastaa, niin jätä viesti vastaajaan. 
2. Jos et pääse käyttämään Talvipassia 31.3.2020 mennessä epidemiasta johtuen, niin ota yhteyttä toimipisteeseemme ja he kertovat korvauskäytännöstä. 

Lisäksi suosittelemme kaikille seuraavia ohjeita epidemian aikana:
- Pidetään vähintään 1 m 'turvaväli' jokaiseen kanssaihmisen, jolla on flunssaoireita
- Pysytään poissa väenpaljoudesta ja tungoksesta
- Ei osallistuta tapahtumiin, yleisötilaisuuksiin tai isoihin kokouksiin
- Kiinnitetään erityistä huomiota siisteyteen ja hygieniaan niin töissä, kuin kotonakin

Toimintaohjeet sairastuessa:
-Jos sinulle tulee kuumetta, yskää, nuhaa tai lihassärkyä, niin jää kotiin kunnes oireet loppuvat
-Älä hakeudu terveydenhuoltoon tai testiin elleivät oireet pahene tai pitkity
-Jos sinulle tulee hengenahdistusta, niin hakeudu hoitoon. Soita kuitenkin ensin terveysasemalle
-Jos kaikki vähäoireiset hakeutuvat hoitoon ja testeihin, niin vakavasti sairaat vaarantuvat
Tässä THL:n tiedotustilaisuuden toimintaohjeet suomalaisille. Video kestää n. 8 min. https://www.youtube.com/watch?v=g6tsIC40DTw

Toimenpiteet voivat vaikuttaa joistakin hyvin ylimitotietuilta ja mitään syytä paniikkiin ei ole. THL:n asiantuntijan mukaan, jopa 35% suomalaisista voi saada koronatartunnan tulevien viikkojen tai kuukausien aikana. Nyt on meidän jokaisen toimista kiinni, että kuinka pitkälle ajanjaksolle pystymme tartuntoja venyttämään, jotta yleinen terveydenhuoltomme kestää epidemian ja pystyy hoitamaan apua tarvitsevia. Suurin osa suomalaisista tartunnan saaneista sairastaa taudin lähes oireettomasti tai hyvin pienillä flunssan tai influenssan tapaisilla oireilla.

Toimipisteemme palvelevat asiakkaitamme laadukkaasti ja vaivattomasti! 

Terveisin,

Rami Luomanpää
Suomen Urheiluhierontakeskus SUHK Oy
Toimitusjohtaja

tiistai 12. marraskuuta 2019

Tulevan toimitusjohtajan terveiset

Hei,
olen Rami Luomanpää ja aloitan vuoden 2020 alussa SUHK:n uutena toimitusjohtajana.
Lukion ja liikunnanohjaajakoulutuksen jälkeen työskentelin kymmenen vuotta päätoimisesti jalkapallon parissa. Rakkaus jalkapalloon on säilynyt noista päivistä lähtien ja olenkin ollut mukana valmentamassa miesten joukkueita aina 1. divisioonaan saakka. Tällä hetkellä valmennan harrastukseksi 13-vuotiaan poikani joukkuetta. Seuraan Liverpoolin pelejä aina kun aikaa riittää ja teen joka talvi vähintään yhden laskettelureissun. Lisäksi intohimoni on hyvä ruoka, ja kokkailujani voi seurata Instagram-tililtäni @rami_luom aihetunnisteella #mieskokkaa.
Viimeiset kymmenen vuotta työurastani toimin lasten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistäneen WAU ry:n toiminnanjohtajana. Noiden vuosien aikana liikutimme lapsia yli miljoonan tunnin verran ja organisaatio kasvoi muutamasta ihmisestä suureksi valtakunnalliseksi toimijaksi, jossa oli mukana tuhansien lasten lisäksi satoja ammattilaisia.
Kahden mahtavan lapsen kasvattaminen, valmennustyö, vapaaehtoisten johtaminen, työ WAU ry:ssä ja johtajana kouluttautuminen (JET) antavat hyvän pohjan tulevalle työlle SUHK:ssa. Jo vuosikausia mottonani ollut “Huonossakin repussa voi olla hyvät eväät” on saanut uusia, monivivahteisempia merkityksiä iän ja kokemuksen karttuessa. Pienillä resursseilla toimivien organisaatioiden johtaminen, joissa yhdessä tekemällä on saavutettu merkittäviä tuloksia, ovat kokemuksia ja vahvuuksia, joita pystyn hyödyntämään tulevassa tehtävässä.
Tulen SUHK:ssa keskittymään erityisesti ammatinharjoittajien hyvinvoinnin, työn merkityksellisyyden ja osaamisen kehittämiseen, jonka uskon tulevaisuudessa näkyvän ulospäin parempina asiakaskohtaamisina. Yhdessä asiakkaiden ja ammatinharjoittajien kanssa pystymme viemään SUHK:n toiminnan uudelle tasolle. Odotan työn alkamista innoissani! You'll never walk alone.
Rami

maanantai 11. marraskuuta 2019

Ekokompassi rantautui SUHKille


Vuoden 2019 teemaksi valittiin reilu vuosi sitten ”Vihreä SUHK”, jonka tavoitteena oli rakentaa vähemmän ympäristöä kuormittava yritys sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Sparraajaksi valittiin Ekokompassi, joka on Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien kehittämä ympäristöohjelma. Ohjelma menee lyhykäisyydessään niin, että ekokompassin konsultti hahmottaa yrityksen nykytilanteen ja arvion perusteella luodaan yrityksen tavoitteet ja toimintasuunnitelma. Toimintavuoden lopussa ulkopuolinen auditoija käy läpi yrityksen toimenpiteet ja antaa hyväksytystä läpiviennistä sertifikaatin. Ohjelma jatkuu vuosittaisella raportoinnilla sertifioinnin jälkeenkin.

Suomen Urheiluhierontakeskuksen ensimmäisen vuoden ympäristöohjelman pääpainot ovat vastuullisissa hankinnoissa, lajittelussa ja asiakkaiden sekä henkilökunnan polkupyörällä liikkumisen parantamisessa.
Hankinnoissa olemme siirtyneet biohajoaviin pesuaineisiin ja tiskiaineisiin (Ecover, Ecodoo). Tilaamme hierontarasvat isoimmissa purkeissa, jotta muovijätteen määrä olisi mahdollisimman vähäinen. Tavoitteena on myös siirtyä täysin biohajoaviin mukeihin ja kannustaa asiakkaita ottamaan hoitojen jälkeen vettä omiin pulloihinsa.
Jokainen toimipaikka lajittelee roskansa kiinteistön mahdollisuuksien mukaan. Jos mahdollisuudet ovat olleet huonot, niin olemme olleet yhteydessä kiinteistöön ja toivoneet parempia kierrätysmahdollisuuksia.  Siivousyritys lajittelee nykyisin kaikki paperijätteet ja tätä varten olemme hankkineet pienen sekajäteroskakorin muulle jätteelle jokaiseen hoitohuoneeseen. Logistiikassa olemme olleet yhteydessä vuokranantajiin ja toivoneet, että saisimme jokaiseen toimipaikkaan paremmat pyörätelineet.
SUHK haluaa erityisesti kiittää vapaaehtoisia ekovastaavia, jotka ovat olleet viemässä uudistuksia läpi omissa toimipisteissään:

SUHK Kamppi – Iida Viitanen
SUHK Käpylä ja SUHK Suomenoja – Tuomas Hämäläinen
SUHK Espoonlahti – Mikko Ojala
SUHK Leppävaara – Marko Kaarne
SUHK Tapiola – Essi Markelin

Suomen Urheiluhierontakeskus ja muut tämän vuoden Ekokompassilaiset saivat sertifikaattinsa Helsingin kaupungintalolla 2.10.2019. Jakajana oli apulaispormestari Anni Sinnemäki, joka piti puheen tilaisuuden alussa.  
Helsingin kaupungin tiedote sertifikaateista löytyy täältä: https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunkiymparisto/ekokompassi-021019?pd=v
Voimme lämpimästi suositella Ekokompassin myös muille p&k-yrityksille.

torstai 7. marraskuuta 2019

Tervetuloa taloon, uusi toimitusjohtaja Rami Luomanpää!

Eilen pidetyssä infotilaisuudessa kerroimme SUHKin tekijöille organisaation muutoksesta, jonka johdosta uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.1.2020 alkaen Rami Luomanpää. SUHK konserni on laajentunut merkittävästi perustamisvuodesta 2005. Tuolloin yritys toimi vielä toiminimellä ja kahden tekijän voimin, palveluna urheiluhieronta. Nyt toimipisteitä on pääkaupunkiseudulla yhteensä seitsemän, konserniin kuuluu kolme yritystä, ammatinharjoittajia on mukana 81 ja palvelutarjonta huomattavasti laajempi.

SUHKin sisäinen viesti on johdon suuntaan ollut selkeä, vaikka kaikki tekijät toimivat ammatinharjoittajina on panostettava täysin uudella tavalla henkilöstön johtamiseen. Nyt viimeistään oli aika palkata SUHKiin henkilö, jolla on vahva osaaminen henkilöstön johtamisesta ja myös kokemusta valtakunnallisesti toimineen WAU ry:n toiminnan pyörittämisestä.

”Ramin palkkaaminen on iso askel meille ja erityisesti pyrkimyksenä on osoittaa kaikille nykyisille tekijöille, kuinka tärkeänä pidämme kommunikointia heidän kanssaan. Yrityksen laajentuminen ei saa olla pois kenenkään yksittäisen tekijän osalta, vaan tarvitsemme tähän tällä hetkellä osaamista ja apua. Ramin kokemus kasvattaa jalkapallon puolella harraste seurasta ammattilaisia tai rakentaa nollasta valtakunnallisesti toimiva hyväntekeväisyysjärjestö on osoittanut meille, että hänen osaamistaan voimme hyödyntää myös SUHKilla.” Sanoo yrityksen perustaja Jari Antikainen.

SUHKin nykyinen toimitusjohtaja Petter Meyer siirtyy hallituksen jäseneksi ja on edelleen aktiivisesti mukana kehittämässä yhtiön toimintaa.


tiistai 10. syyskuuta 2019

SUHK Mama Fysioterapiakeskus & Pilates Studio

SUHK Mama on SUHKin uusi, erityisesti naisten terveyteen erikoistunut Fysioterapiakeskus ja Pilates Studio kaiken ikäisille naisille ja raskaana oleville, sekä synnyttäneille äideille. Olemme koonneet yhteen naisen terveyttä tukevan fysioterapia osaamisen ja meille voit tulla yksilöasiakkaana, pienryhmiin tai osallistua kertaluontoisiin workshoppeihin.
Toimintamme on laajentuntut kesän aikana yhteensä neljään eri toimipisteeseen ja jatkossa löydät äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan erikoistuneet tekijämme Espoonlahden lisäksi Suomenojalta, Kampista ja Käpylästä.
Tulevana syksynä saamme vihdoin jatkuvasti täynnä olevien pilatestuntien ohelle lisää ryhmätunteja, kun pre ja post äitiysjoogatunnit alkavat Suomenojalla ja Kampissa. Lisäksi Kampin toimipiseessä on tarjolla Mom&Baby Floorbarre tunti. Ilmoittautumiset äitiysjoogaryhmiin ovat parhaillaan käynnissä!
SUHK Maman palveluihin kuuluu lisäksi Fysioterapeuttinen jälkitarkastus (synnytyksen jälkeen), lymfaterapia ja raskaushieronta. Kaikki yhteystiedot, tekijät ja palvelukuvaukset löydät osoitteesta www.suhkmama.fi.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot mama(at)suhk.fi.
Tervetuloa seuraamaan SUHK Maman tulevaa toimintaa ja palveluita myös Instagramissa ja Facebookissa @suhkmama!

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kevään pilates tunnit alkavat viikolla 4!

Ilmoittautumiset kevään 2019 pilatestunneille on jo alkanut. Tuntien aikataulut näet alla. Kaikki tunnit järjestetään pienryhmänä, joten paikkoja on rajoitetusti.
Uusina tunteina keväälle tulevat maanantain jatkotason pilates klo:19.30 ja torstain jatkotason pilates klo:10.00 SUHK Suomenojalla.
Pilates Alkeet                                          Ma 16.30
Äitiyspilates Odottaville                         Ma 18.00
Pilates Jatkotaso                                   Ma 19.30
Äitiyspilates Synnyttäneet                     Ke 12.00
Pilates Jatkotaso                                   To 10.00, SUHK Suomenoja

Pilates 5x 60min 100€
Pilates 10x60min170€

Kevään tunnit alkavat maanantaina 21.1.2019 alkaen.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Fysioterapeutti
Somatic pilates-ohjaaja
FAF personal trainer
@SUHK Mama


lauantai 15. joulukuuta 2018

Vuoden 2019 teema: Vihreä SUHK


Suomen Urheiluhierontakeskuksen vuoden 2019 teemaksi on valittu ”Vihreä SUHK ”. Ilmaston lämpeneminen ja sen vaikutus ympäristöön, eläimiin ja koko planeettamme tulevaisuuteen on ollut jo monen vuoden aikana vahvasti esillä mediassa. Vaikka isoimmat vaikutukset saadaan aikaiseksi kansainvälisellä pelikentällä, on tärkeää ymmärtää, että jokaisen yksilön valinnat ohjaavat poliittisia päätöksiä ja yritysmaailmaa.

Suomessa tietoisuus ympäristövaikutuksista on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana ja konkreettisia tekoja näkee päivittäin. Monella meistä on suora yhteys luontoon ja ensimmäiset myönteiset kokemuksemme luonnosta olemme saaneet hyvin nuorina. Tiedänkin monen suomalaisen olevan yhtä mieltä kanssani siitä, että luonnon monimuotoisuuden ja kauneuden turvaaminen tuleville sukupolville on yksi tärkeimpiä tehtäviämme.  Lopputulema tuleekin vahvasti muokkaamaan tulevaisuuden käsitystä meistä: olimmeko itsekeskeisiä, omiin tapoihimme kangistuneita koneita vai pystyimmekö muokkautumaan suuremman hyvän puolesta?

Vihreä SUHK on meidän kaikkien SUHKilaisten tapa ottaa enemmän vastuuta tekemisestämme. Tueksemme valitsimme HSY:n ja Ekokompassin, joka on pk-yrityksille ja tapahtumille suunniteltu ympäristöjärjestelmä ja sertifioija.
Suomen Urheiluhierontakeskuksen ympäristötavoitteet ovat:

·         olla Suomen vähiten ympäristöä kuormittava fysioterapia- ja hieronta-alalla toimiva yritys hoidon keskimääräisellä kuormituksella mitattuna
·         laatia ympäristöohjelma koko yritykselle, johon kaikki toimipaikat ja SUHKissa työskentelevät sitoutuvat
·         kommunikoida ympäristöohjelman tavoitteet kaikille SUHKin palveluita mahdollistaville (tavarantoimittajat, vuokranantajat yms.)
·         jatkuvasti kehittää toimintaa yhä ympäristöystävällisemmäksi ja priorisoida vihreitä valintoja

Jokaisesta toimipisteestä on valittu ekovastaavat, joiden tehtävänä on perehdyttää toimipisteen henkilöstöä uusista toimintatavoista. Ekovastaavat ovat Tuomas Hämäläinen, Iida Viitanen, Mikko Ojala, Marko Kaarne sekä Essi Markelin. Kiitos!

Tulen kirjoittamaan vuoden aikana blogiimme projektin etenemisestä. Aina kun näet vihreän SUHKin logon tiedät, että viestintä liittyy jollain tavalla tähän aiheeseen. Haluan myös omalta kohdaltani haastaa muita pk-yrityksiä mukaan ympäristöystävällisempään toimintaan niukasta ajasta ja resursseista huolimatta. Jos yksikin teistä saa blogista tai SUHKin ympäristöohjelmasta uusia ajatuksia omaan toimintaanne koen, että olemme onnistuneet tuplasti ensi vuoden teemassa!

Parhain terveisin,
Petter Meyer
Suomen Urheiluhierontakeskus
Toimitusjohtaja